Ahvenen kalastus on noussut pikkuhiljaa omassa kalastuksessani merkittävään rooliin. Ajallisesti ahvenen kalastukseen käytetty aikaa vie jo suurimman siivun kalastukseen käytettävissä olevasta ajastani. Vaikkakin syys ja kevät hauestus on edelleen hyvin mieluisaa puuhaa niin kesän aurinkoiset kalapäivät ja lämpimät illat ahvenjahdissa ovat kyllä omaa luokkaansa.
Ahven osaa myös kohdekalana olla hyvinkin valikoiva, joka osaltaan lisää mielenkiintoa sen kalastukseen. Vuosien saatossa oma kalastus on löytänyt tyylinsä ja vieheet, joilla tykkään kalastaa ja saa jopa saalistakin.
Yleensä ahvenreissuilla kajakissa on kolme eri settiä valmiina erilaisia tilanteita varten. Yhdessä vavassa on kiinni perinteinen kuulapäässä kiinni oleva jigi, toisessa dropshot ja kolmannessa spinner tail tai vaappu.
Vavat
Ahvenen kalastuksessa käytössä on Sportexin avokelavavat. Mallistosta löytyy vapoja moniin eri tilanteisiin ja valikoimasta omaksi suosikeiksi ovat nousseet seuraavat mallit
Magnific Finesse 4-13g 7-jalkaa pitkä kevyt ja erittäin tunnokas vapa. Vavan etuna muihin omiin vapoihin verrattuna on sen kaikkein lyhin takakahva. Lyhyt takakahva on vähiten tiellä kun kalastetaan paljon kajakissa istuen.
Myös Black Arrow G3 sekä Bassista sarjan vavat ovat usein käytössä. Lisää käyttämistäni ja testaamistani vavoista voit lukea täältä
Kelat
Ahvenen kalastuksessa käytän ainoastaan avokeloja. Kevyillä vieheillä kalastettaessa ja usein kun heittoja ei tarvitse pituuden puolesta jarrutella niin perustetta hyrräkeloille en ole löytänyt. Käyttämäni kelat ovat myös nopeita, joka parantaa kokonaisuuden hallintaa ja mahdollistaa helposti myös nopean uiton.
Kelavalikoimasta löytyy ensisijaisesti Shimanon avokelat. Malleista ehdottomat omat suosikit ovat Vanford C2000SHG 6,1:1 ja Stradic 1000 FL HG 6,0:1. Molemmat kelat ovat kevyitä ja käyttövarmoja sekä omaavat riittävän siimatilavuuden käyttämälleni Climaxin 0,08mm kuitusiimalle.
Vieheet
Oma vieherasia koostuu neljästä eri pääkokonaisuudesta. Olen koittanut valikoiman rajata mahdollisimman vähiin eri tuotteisiin, jotta se jatkuva vieheenvaihtamistarve saataisiin minimoitua. Testimielessä joskus olen päivänkin onkinut 1-2 eri vieheellä ja onnistunut ihan yhtä hyvin kuin paljon viehettä vaihtava kaverikin.
Sirppipystöt
Ehkä se tärkein osa viehevalikoimaa ovat sirppipyrstöiset jigit. Niiden etuna on houkutteleva uinti jo hyvin pienellä kelausnopeudella. Suosituin viehe itselläni tässä kategoriassa on Relax Super Banjo kokoluokassa 3”. Tällä vieheellä olen saanut ison osan kilon ahvenistani sekä muutaman yli kympin hauen vahinko-osumina.
Lapiopyrstöt
Toinen ns täytyy olla viehe on perinteinen lapiopyrstöinen jigi. Näiden osalta vaihtoehtoja on hyvin paljon ja minulle valintakriteeriä näissä vieheissä kuten sirpeissäkin on edellytys, että uintiliike on hyvä jo pienillä nopeuksilla. Toinen tärkeä ominaisuus on että viehe ei helposti pyörähdä ympäri. Hauen kalastuksessa tätä en pidä ns huonona ominaisuutena, mutta ahvenkalastuksessa toivon vieheen pysyvän pystyssä.
Tästä kategoriasta löytyy kaksi selkeää suosikkia Relax Kingshad ja etenkin Sewro Custom Bait 8,5cm Yellow perch. Tuo Sewron kelta-ahven on pelastanut monta kesäiltaa ja antanut todella komeita ahvenia. Sewron vieheiden etu on hyvin viimeistellyn luonnollisen ulkoasun lisäksi hyvin liikkuva pyrstö, joka keikuttaa runkoa. Malliston muita suosikkeja on Roach Firetail ja ärsyvärinä Fluoro perch.
Ravut
Vesistöissä joissa kalastan on myös hyvä rapukanta. Rapu on myös ahvenen ruokalistalla ja siksi rapuja kannattaa aina heittää. Rapuina käytössä ovat olleet vain Westinin CreCraw ravut. Näissä on riittävän kattava värikartta, erinomainen uinti ja erittäin hyvä kestävyys. Loistava ison ahvenen viehe!
Kovat vieheet
Kovien vieheiden puolelta löytyy olennaisimpina Savage Gearin Spin tailit 16 grammaisena sekä Salmon Hornet vaaput. Spin tail vieheet ovat erittäin monikäyttöisiä ahvenen kalastuksessa ja ovat myös todistettu hyvin kelpaaviksi myös taimenelle. Vaaput taas omaavat reilusti liikettä noihin muihin verrattuna ja niillä on helpompi kalastaa väliveden kaloja. Vaappu myös usein tulee laitettua siirtymien ajaksi perään niin tulee kalastettua sellaisiakin paikkoja joista normaalisti vain suihkii yli.